keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Seuraava haalari uunista ulos

Päiväkodissa sanoivat, että mielellään laittavat villahaalarin pakkasille. Näin syntyi isoveljellekin pakkasille päiväkotiin haalari. Kaavana sama kuin edellisessä postauksessa ollut pikkuveljen haalari.

Tähän lisäsin niska-haara-mittaan noin 5cm. Saman tein lahkeille ja hihoihin. Tuli oikein sopiva. Haalarin alla on collarit, t-paita ja pitkähihainen paita.
Merinovillaneulos on Majapuulta, resoreina on mustaa merinointerlockia.




sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Villaa ylle

Nyt ne pakkaset sitten tulevat ja me ollaan valmiina!

Kuopus sai näistä ihanista Majapuun nalleista haalarin. Kaavana käytin OB 4/2012 Jumpsuitin kaavaa. Vetoketjun laitoin keskelle eteen. Pituus on koosta 104cm ja leveyden otin koosta 98cm. Leikkasin kankaan kutakuinkin ilman saumanvaroja, pituuteen taisin ne kuitenkin laittaa. 
Pääntielle en laittanut huppua, vaikka kaavassa oli. Framilon on tukemassa pääntietä, että pysyy napakkana.

Haalarin on tarkoitus sopia suoraan sisävaatteiden päälle. Kuvissa haalarin alla on collegehousut, t-paita ja pitkähihainen paita joustofroteesta. Hyvin mahtuu! 









Hyvää alkanutta vuotta 2015!