tiistai 29. syyskuuta 2015

Tähtihuppareita ja Ehta-kaavan testausta

Meidän poikien serkku täytti juuri 6 vuotta. Lahjatoiveita kysyin ja sain vielä toistaiseksi luvan ommella itsetehtyä. Ei ehkä ole enää niin itsestään selvää, että eskarilainen kelpuuttaa päälleen itsetehtyjä vaatteita. 

Lahjaksi tein made for apesin -blogin ohjeella tähtihupparin Noshin farkkujerseystä. Tässä on kokona 128cm, kaavan pohjana OB beagle boy vähän muutettuna. Kaveriksi lähti vielä perus-trikoo paita, josta en ottanutkaan tähän hätään kuvaa :)





Ja tulihan siitä niin kiva, että oma poika sai myös setin, tosin vastaväreillä. Leikkasin lahjapaitaan epähuomiossa hihat väärinpäin, niin ne tulikin sitten sopivasti tähän käyttöön :)



Itselle päätin kokeilla nyt kaikkien huulilla olevaa Ehta-kaavaa, jonka saa tilattua koot.fi nettikaupasta. Kankaaksi valikoitui Lillestoffin farkkujersey mustana. Tämä on sitä surullisen kuuluisaa erää, josta osa menee piloille heti alkuun eikä kestä käytössä juuri lainkaan. Toivottavasti kestää, mutta nähtäväksi jää. 
Taskut toteutin upotettuna sivuihin, enkä tikannut niitä kiinni etukappaleeseen.  








Jouduin ottamaan rintojen kohdalta aika paljon sisään, mutta lopputulos on äärettömän mukava olovaate!







Ja samasta farkkujerseystä vielä itselle ihan ensimmäiset leggarit, kaavana OB sammalikko. Tykkään!!
  


tiistai 15. syyskuuta 2015

Noshin kankaista

Pidin parisen viikkoa sitten Noshin kotikutsut kotonani. Minulle on tärkeää nähdä värisävyt livenä ja kyllähän se taas kannatti.
Näiden Noshin kankaiden laatu vaan on niin hyvää, kerta toisensa jälkeen. Kestää pesut ja käytön. 
Tässä muutama ompelus niistä

Trikoopaita kuopukselle valeneppilistalla, koko 110cm.
Sekä joustocollarista paita esikoiselle koossa 116cm. Eteen aplikoin tähden. Aplikaation kiinnitin suoralla tikillä ajatuksena, että reunat vähän rullaisivat.

Sovituksen jälkeen otin vähän helmasta pituutta pois, taisin mitata tuon pituuden samasta kankaasta tehdyn "resorin" kanssa yläkanttiin.



 Vaikka syksy on jo tulossa, niin T-paitoja tarvitaan aina. Tiikeripaidat viime kauden tiikeritrikoosta pojille. Kokoina 110cm ja 116cm.



Mukavaa syksyn alkua kaikille! :)


perjantai 14. elokuuta 2015

Pojille hupparit syksyyn

Niin ne lapset vain kasvavat. Viime viikonloppuna nuorimmainen täytti jo 3 vuotta, hui! Se tietää myös meidän arjessa yhden ajanjakson loppua ja työt kutsuvat tätä äitiä yhä enemmän. 

Tilasin jokin aika sitten Ruotsin puolelta taas noita ihania digiprintattuja trikoita. Isommalle tuli sarjakuva-aiheinen ja pienemmälle Salama MCQueen. Näiden valmistusta odotettiin kyllä kovasti!

Kaavana OB Beagle Boy ja kokoina 110cm ja 116cm. Vähän muokkasin hupun etuosaa, ettei menisi niin paljoa päällekkäin.


                                                              


Lisäksi pojat saivat T-paidat (OB Cacao Bean) tästä tosi hauskasta digiprintatusta trikoosta. Nämäkin saivat hyvän vastaanoton.



lauantai 11. heinäkuuta 2015

Mekoista on kesä tehty

Pitkä tauko taas takana blogin päivityksessä. Ommellut olen, mutta valitettavasti usein se bloggaaminen jää. 

Nyt ryhtiliikkeen innoittamana laitan tämän viikon ompelukset tänne. Maanantaina alkavaa lomaa ajatellen tein itselleni muutaman mekon.

Juhannuksena osallistuin Savawayhin, mutta paketti ei ehtinyt minulle asti ajoissa. Tämän tein sitten vasta eilen illalla. Kangas on super-pehmeää trikoota Verson puodista. Veivi piti tehdä itselle. Siinä piti olla jotain keltaista, jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain maksia. 

Maksia oli kankaan menekki ja uutta oli keltainen väri omassa ompeluksessa. Laitoin tikkaukset myös keltaisella, mutta niitä ei juurikaan kuvasta erotu. Vanhaa oli kaava, koska olin tehnyt tällä jo yhden kokeilun. Kaavana siis Ottobren optic Flowers (2/2015). Tästä tuli kyllä tosi kiva!



Toisena mekkona on majapuun kaakeli-trikoosta Ruskamekko. Kavensin vähän helmaa ja lyhensit hihat 3/4 mittaan. Tykkään tästäkin tosi paljon!




Viimeisenä kevyt kesämekko siksak-aiheisesta trikoosta. Harmaat langat oli koneissa, niin nopsaan hurautin vielä tämän. Vyötäröllä kaksinkertainen trikookaitale, jonka vielä käänsin kaksinkerroin. 



Perusjuttuja, mutta todella tarpeellisia sellaisia. Vielä kun se aurinko paistaisi :)







keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Seuraava haalari uunista ulos

Päiväkodissa sanoivat, että mielellään laittavat villahaalarin pakkasille. Näin syntyi isoveljellekin pakkasille päiväkotiin haalari. Kaavana sama kuin edellisessä postauksessa ollut pikkuveljen haalari.

Tähän lisäsin niska-haara-mittaan noin 5cm. Saman tein lahkeille ja hihoihin. Tuli oikein sopiva. Haalarin alla on collarit, t-paita ja pitkähihainen paita.
Merinovillaneulos on Majapuulta, resoreina on mustaa merinointerlockia.




sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Villaa ylle

Nyt ne pakkaset sitten tulevat ja me ollaan valmiina!

Kuopus sai näistä ihanista Majapuun nalleista haalarin. Kaavana käytin OB 4/2012 Jumpsuitin kaavaa. Vetoketjun laitoin keskelle eteen. Pituus on koosta 104cm ja leveyden otin koosta 98cm. Leikkasin kankaan kutakuinkin ilman saumanvaroja, pituuteen taisin ne kuitenkin laittaa. 
Pääntielle en laittanut huppua, vaikka kaavassa oli. Framilon on tukemassa pääntietä, että pysyy napakkana.

Haalarin on tarkoitus sopia suoraan sisävaatteiden päälle. Kuvissa haalarin alla on collegehousut, t-paita ja pitkähihainen paita joustofroteesta. Hyvin mahtuu! 









Hyvää alkanutta vuotta 2015!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Kohti vuotta 2015

Blogini ylläpito/päivitys on ollut äärettömän huonoa. Menin syyskuun alussa töihin 3pv/vko ja arki on ollut sairastelujen kera välillä todella rankkaa! Pojat aloittivat myös päiväkodissa 11pv/kk syyskuun alussa. Ommellut olen jonkin verran koko ajan, mutta päivittäminen tänne on ollut huonoa (sitä ei ole ollut lainkaan). Ehkä teen tähän nyt parannuksen ja uuden vuoden lupaukseni onkin ryhdistäytyä muun muassa tässä asiassa.

Joululahjaompelut jätin väliin tänä vuonna. En jaksanut niistä stressata ja päätös olikin oikea! Joulun jälkeen ompelin muutaman trikoopaidan. Nämä ruotsista tilatut digitrikoot vaan hurmaavat, kerta toisensa jälkeen.

Näistä omille pojille on yhteensä 4 paitaa ja poikien serkkupojalle yksi. 
Kaikki tehty Ottobren Little Lamb kaavalla. Hyvä kaava kaiken kaikkiaan, suosittelen :)






Seuraava postaus toivottavasti olisi villavaatteista. Ne on vielä ompelematta ja nyt olisi jo korkea aika tehdä ne!
Toivottavaa olisi myös, että se postaus olisi aika pian ;)