sunnuntai 18. elokuuta 2013

Perjantai-illan huumaa

Facebookin Saumanvara ryhmässä on aina perjantaisin jokin haaste, jota kutsutaan nimellä Savaway. Tällä kertaa osallistuin siihen ensimmäistä kertaa, iiik! 

Monta kertaa olen mielessäni sitä miettinyt, mutten ole kuitenkaan uskaltanut. Tämän kertaisena aiheena oli yllätyspussukka PaaPiilta. Vaihtoehtoina olivat olleet punainen tai sininen aita-trikoo ja minä sain punaista. (Tätä ei kukaan tiennyt etukäteen) 

Halusin ehdottomasti tehdä palasta jotain itselle. Kaavoja ei ollut, joten soveltaa piti. Vanhempi lapsista nukahti vasta 10 vaille 9, joten tuli kiire. 

Näillä lähdin liikkeelle; Mustaa trikoota kaapista ja kaverilta valkoista lainaan. Nämä varmuudeksi mukaan, kun en tiennyt riittääkö kangas yksinään mihinkään.
Kun ompelee lapsille, joista vanhempi on vasta melkein 3-vuotias, ei kaapissa ole itselle tarvittavia pituuksia juurikaan..


Kaksi tuntia oli aikaa ommella. Onnistuin määräajassa ja tällainen oli lopputulos:



Oli tosi hauska haaste ja itsensä ylittämisestä tässä kai loppujen lopuksi on kyse. Siinä onnistuin ja lopputulos on hyvä! Kaavana kaupan valmis toppi, josta summissa leikkelin tämän. Kanttaukset ovat samaa kangasta kuin paitakin.

1 kommentti: